Mitä epäpuhtauksia luonnonvesissä voi olla – ja mitä epäpuhtauksia juomavedessä ei saisi olla? Siitähän vesihuollosta retkillä on lopulta kyse.
Hyvän sään retkeilijänä olen pääasiassa tehnyt yhden yön ja lyhyiden siirtymien reissuja, joten olen kantanut kaiken juomaveden mukanani. Koska retkeilen usein lapsen kanssa, olen arvioinut tarpeen yleensä reilusti yläkanttiin. Joskus mukana onkin varmuudeksi ollut ylimääräinen viiden litran vesitonkka, jota raahatessa on tullut mieleen, että asian voisi hoitaa fiksumminkin.
Retkiemme vähitellen pidentyessä lähdin etsimään ratkaisua useamman päivän ja henkilön vesihuoltoon luonnonvesiä hyödyntäen. Ihan alkuun tutustuin terveyskirjasto.fi (THL) ja luontoon.fi-palvelun ohjeisiin, joita käytin myös lähteinä tässä kirjoituksessa. Ohjeissa on paljon hyödyllistä ja yksityiskohtaista tietoa esimerkiksi veden haitallisista epäpuhtauksista ja eri menetelmien puhdistustehosta.
Aihetta tutkiessa huomasin, että anekdootteihin perustuvia näkökulmia vesihuoltoon luonnossa on lähes yhtä monta kuin retkeilijääkin: kärjistäen jotkut juovat suoraan luonnonvesiä, koska “eivät ole koskaan kipeäksi tulleet”, toiset taas juovat vain puhtaaksi varmistettua pullo-, hana- tai lähdevettä kerran pahan vatsataudin reissussa kärsittyään.
Harva kuitenkaan perustelee valintaansa pintaa syvemmältä. Päätin itse ensin koittaa ymmärtää mitä epäpuhtauksia luonnonvesissä voi olla, mitä epäpuhtauksia juomavedessä ei saisi olla, ja vasta sitten suunnitella oman vesihuoltotapani, josta kerron kirjoituksen lopussa.
Luonnonvesien mahdolliset epäpuhtaudet, joita juomavedessä on syytä välttää
Luonnonvedessä voi olla pääosin seuraavia epäpuhtauksia, joita juomavedessä ei saisi olla. En kuvaile tässä yleisyyttä tai oireita tarkemmin, vaan jätän sen viranomaisille (katso linkit):
- bakteereja (esim. salmonella)
- alkueläimiä (esim. giardia lamblia)
- viruksia (esim. noroviruksia)
- kemikaaleja (esim. maataloudesta, asutuksesta tai teollisuudesta)
- myrkkyjä (esim. sinilevästä)
- raskasmetalleja (esim. maataloudesta, asutuksesta tai teollisuudesta)
Lisäksi juomavedestä voi mukavuussyistä halutessaan koittaa poistaa:
- hajuja ja makuja
- väriä
Yleisesti Suomessa, varsinkin mitä pohjoisemmaksi ja kauemmaksi asutuksesta mennään, on varsin puhtaat vedet, mutta pintavesiä ei suositella juotavan sellaisenaan missään Suomessakaan. Esimerkiksi mitä lähempänä asutusta, maataloutta ja teollisuutta ollaan, sitä todennäköisemmin luonnonvedessä on myös haitallisia epäpuhtauksia.
Epäpuhtauksien riski vaihtelee suuresti myös paikallisesti tilanteen mukaan. Lähettyvillä voi esimerkiksi olla eläimen ulostetta tai raato, joten puhtainkin tunturipuro – josta on vuosia juonut sairastumatta – voi olla nyt paikallisesti pahastikin saastunut. Jokaisen kannattaa itse arvioida riskit aina tapauskohtaisesti, ja sitä helpottaa kun ymmärtää mitä riskejä veden puhtauteen liittyen on olemassa.
Kaikkien epäpuhtauksien poistaminen on retkiolosuhteissa mahdotonta, mutta välttäminen mahdollista
Mikään yksittäinen retkikäyttöön tarkoitettu ratkaisu ei poista kaikkia epäpuhtauksia (ks. tarkemmin terveyskirjasto.fi). On hyvä ymmärtää, mitä vedelle voi retkiolosuhteissa tehdä:
- Keittäminen ei poista kemikaaleja, myrkkyjä ja raskasmetalleja, mutta 5 minuutin keittäminen tappaa menetelmistä tehokkaimmin bakteerit, alkueläimet ja virukset. Keittämistä pidetäänkin varmimpana menetelmänä, mutta huonona puolena on, että siihen kuluu polttoainetta, ja keittämiseen ja sen jälkeen veden jäähdyttämiseen myös aikaa.
- Suodattimista useimmat poistavat bakteereja ja alkueläimiä, jotkut mallit myös viruksia, mutta yksikään suodatin ei poista kokonaan kemikaaleja, myrkkyjä ja raskasmetalleja. Jotkut valmistajat ilmoittavat, että osa suodattimista (yleensä aktiivihiilisuodatin) vähentää myös kemikaaleja ja raskasmetalleja.
- Kemialliset puhdistusaineet (kuten Micropur) tappavat bakteereja, alkueläimiä ja viruksia, mutta niiden teho vaikuttavasta aineesta riippuen tiettyihin alkueläimiin ja ameeboihin on epävarmaa, eivätkä ne eivät poista kemikaaleja, myrkkyjä ja raskasmetalleja, eikä tietysti näkyvää roskaa. Puhdistuskemikaalit saattavat jättää veteen epämiellyttävän maun.
Yllä olevasta listasta voi päätellä, että kahden menetelmän yhdistelmällä pääsee jo pitkälle: suodattaminen ja joko keittäminen tai kemiallinen puhdistus poistaa vedestä pääosin muut epäpuhtaudet, paitsi kemikaalit, myrkyt ja raskasmetallit. Koska niitä ei voi vedestä retkiolosuhteissa poistaa, ratkaisuna on valita luonnosta puhdistettavaksi vettä, jossa kemikaaleja, myrkkyjä ja raskasmetalleja ei todennäköisesti ole. Näistä erityisesti sinilevä on Suomessa hyvin yleistä, joten ainakin sen tunnistaminen kannattaa opetella.
Jos haluaa puhdistuksen lisäksi neutralisoida veden makua, ainoa retkikäyttöön soveltuva menetelmä on käyttää aktiivihiilisuodatinta, joka löytyykin monesta vedenpuhdistimesta joko vakiona tai lisävarusteena.
Kolmen kohdan vesihuolto retkellä
Koska yksi kanssaretkeilijöistäni on usein lapsi, otan mieluummin hieman varman päälle kuin teen ihmiskokeita luonnonvesien juomakelpoisuudesta minimalistisuuden hengessä.
Retkellä vesihuoltoni koostuu kolmesta vaiheesta ja menetelmästä yhdessä. Vesihuoltoa helpottaa, kun ottaa hieman yli ensimmäisen vuorokauden vesitarpeen mukaan jo kotoa, ja katsoo kartasta mahdolliset vedennoutopaikat etukäteen leirin lähettyviltä.
1. Valitsen mahdollisimman puhdasta luonnonvettä puhdistettavaksi
Etsin vettä, jossa ei todennäköisesti ole kemikaaleja, raskasmetalleja tai myrkkyjä, koska niitä ei voi vedestä retkellä poistaa. Suomen kesässä myrkyistä yleisimpiä ovat lienee sinilevän tuottamat myrkyt. Kemikaaleja ja raskasmetalleja voi olla vesistöissä maatalouden, teollisuuden tai asutuksen lähettyvillä. Vältän myös vettä, jossa voi olla ulostetta tai vaikka eläimen raatoja, tarkistan puron yläjuoksun ja haen veden mieluusti lähteestä, jos mahdollista.
Täällä THL:n ohjeet sinilevän tunnistamisesta. Sinilevän myrkyt voi nykyään jopa itse vedestä nopeasti tarkistaa kotimaisella BlueGreenTest-sinilevätesterillä (löytyy mm. apteekeista). Sinilevän myrkyt säilyvät vedessä muutama päivä kukintojen jälkeen.
Täällä tietoa, miten arvioida luonnonveden laatua (SYKE) ja miksi luonnonvesi on usein ruskeaa.
2. En käytä samoja välineitä puhdistamattoman ja puhdistetun veden käsittelyyn
Suunnittelen veden hankkimisen ja puhdistamisen etukäteen siten, että käytän puhdistamattoman veden käsittelyyn eri astioita kuin puhtaan veden käsittelyyn. Lisäksi varon roiskimasta puhdistamatonta vettä puhtaan veden välineisiin vettä puhdistettaessa. Myös käsien pesu on hyvä muistaa välissä.
3. Suodatan ja keitän luonnonveden
Vaikka keittäminen tappaakin vedestä bakteerit, alkueläimet ja virukset, on vettä huomattavasti mukavampi juoda, kun siinä ei ole näkyviä roskia. Toisille suodattimeksi riittää monikäyttöinen kahvisuodatin, toisille hienostuneempi vedenpuhdistuslaite. Vaihtoehtoja riittää, oma valinta oli Katadyn Gravity Camp 6l, josta kerron kokemuksia täällä.
Suodatuksen lisäksi joko keitän veden, jos käytän sitä suoraan juomavetenä, tai käytän suodatettua vettä suoraan ruoassa, jos kiehutan ruokaa useamman minuutin joka tapauksessa. Suodatuksen ja keittämisen jälkeen vesi jää usein haalean teen väriseksi, mutta ei maistu juuri miltään.
